Ensimmäisenä suuntasimme lounaisrannikolle Porto Katsikin rannalle. Päätimme oikaista saaren läpi, vuoriston kautta, sen sijaan että olisimme ajaneet itärannikolta rantatietä pitkin Porto Katsikiin. No hah, linnuntietä matka tosiaan oli lyhyempi mutta vuoriston serpentiiniteillä menikin aikaa vaikka kuinka. Reitti oli melko jännittävä, sillä jossain kohtaa asfaltti loppui, etenimme ihan kinttupolkua pitkin pilvien korkeudella ja näkyvyys pilvessä ajaessa oli lähes nolla. Tieto siitä että vieressä oli huima pudotus sai välillä miettimään, että tässä voisi käydä jopa huonosti. Jännitystä pitää lomaan ilmeisesti aina hakea. :D
No lopulta pääsimme perille. Suunnistimme siis kartan avulla ja lähempänä rantaa oli tiessä jo opasteetkin, kun pääsimme vuoristosta alas.
Sesonki oli ilmeisesti lopuillaan eikä rannalla juuri ollut eloa. Parkkipaikalla seisoi tosin rahastaja ja parkkimaksua pulitimme 2 euroa. Muutama rannalla oleva kioski oli kiinni.
Rannan puitteet oli ehkä siinä mielessä pettymys, että se näytti lähes hylätyltä. Mahdollisuudet upeisiin näköalakahviloihin olisi olleet huikeat, mutta mitään sellaista ei paikalla ollut.
Maisema itsessään oli kuitenkin upea, kalliot äärettömän jylhät ja jyrkät ja vesi uskomattoman turkoosinsinistä. Ei voinut kuin ihailla näkemäänsä.
Laskeuduimme portaat alas rantaan ja samalla hetkellä ukonilma tuli suoraan ylle. Vettä alkoi sataa rankasti ja menimme kallionkoloon suojaan. Salamat löivät edessämme ja ukkonen jyrisi ja kaikui kallioiden välissä. Tuntui, että olimme aivan myrskyn ytimessä.
Jännä silti, etten osannut edes pelätä. Jollain kummalla tavalla se tuntui jopa romanttiselta, siellä me, minä ja mies, kallionkolossa piilossa ukkoselta yhdellä Euroopan kauneimmista rannoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti